Tämä hetki

Ahdistaa... Tekis mieli huutaa, mut en pysty. Tuntuu et kaikki kaatuu niskaan ja vaikka miten yritän parantua, niin olo vaan pahenee. Koska tää helpottaa? Helpottaako koskaan?
Oon yksin kotona vaikka haluisin olla jossain ihan muualla. Haluisin olla kavereitten kanssa jossain, mut en pysty. Turhauttaa. Ootan vaa et toi yks tulis töistä kotiin. Ootan et äiti ja iskä, mun tuki ja turva tulis lomaltaan jo kotiin. Mietin mitä viikonloppuna. Kotonako taas? Sunnuntaina ois kahet rippijuhlat, mut pystynkö menemään vai oonko ahdistuksen vankina kotona? Stressaa nyt jo. Entäs juhannus? Kaverit on vaikka ja missä, mut oonko mä vaan kotona? Toisaalta väliäkö sillä oonko kotona, onhan mulla koirat seurana. Ne on hyvää terapiaa. Toisaalta aattelen et surkuttelenkohan vähän liikaa, mut jos on paha olla ni sit on paha olla? Ja sen sijasta, että valittelisin pitkin kyliä ni puran sen tänne. Kirjotan mun pahan olon pois. Haluisin nukkuu tän kaiken taistelun ohi. Herätä sitten ko mä oon terve. Sitten ko mä pystyn elämään, menemään, olemaan oma itseni. Mä olin ennen menevä. Kävin kotona nukkumassa ja pesulla, muuten olin koko aika kavereitten kanssa jossain. Rakastin juhlimista ja pitkiä öitä kavereitten kanssa. Nyt mä oon vaan kotona. En juhli enkä vietä pitkiä öitä kavereitteni kanssa. Mä oikeesti oon vaan kotona. Tekeehän sekin hyvää, tutustuu itseensä siinä samalla, mutta kun on vaan aina kotona niin hajottaahan se päätä lisää? Tällä hetkellä haluisin vaan maata yhden kainalossa ja olla siinä. Ihan hiljaa. Puhumatta sanaakaan. Mut se on töissä. Se tekee töitä, että me pärjätään. Mä en saa rahaa mistään. Kelan mielestä oon työkuntonen, enkä sairasta mitään sellasta mikä estäis mua palaamasta töihin tai kouluun. Eikö ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriö, sosiaalistentilanteiden pelko, vaikea masennus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö oo riittävä syy? Ei nähtävästi. Oon luovuttanu senkin suhteen, että joskus sieltä rahaa saisin. En jaksa taistella ja selvittää niille. Uskokaa tai älkää, kyllä mä töihin haluisin. Haluisin normaalin arjen. Haluisin matkustaa ja tehdä asioita, mut niitä ei toteuteta kelan rahoilla. Mä haluun ammatin ja mä haluun tehdä töitä. Sellanen mä ennen olin. Mä tein töitä ihan hulluna. Mä nautin töistä. Ei tää oo helppo asia sulattaa, että nyt mä oon lääkkeiden kera kotona. Oon työkyvytön eikä kukaan osaa sanoa, että kauanko. Se ahdistaa. Oisko tilanne eri jos olisin menny ajoissa lääkärille? Entä jos olisin jo ongelmien alussa puhunut jollekkin, enkä vaan sulkeutunut ja pitäny kaikkee sisälläni. Miks mä pidin kaiken sen pahanolon yksin sisälläni ja niin monta vuotta. Oli mulla ystäviä kenelle olisin voinu puhua, mut en osannu. Olin hiljaa ja peitin tuskan. Pidin suojamuuria ylhäällä ja hymyn korvissa. Kyllä ystävät ties ettei mulla kaikki hyvin ole, mut intin vastaan ja kielsin kaiken. Kyllähän mä ajoittan luulinkin voivani hyvin. Ja saatoin oikeesti voidakkin, mut vaan hetken. Sit tuli taas joku uus ongelma, murhe, kuolema, parisuhde tai riita. Vuodesta 2011 mun elämä on ollu yhtä ongelmaa, traumaa, kuolemaa, surua, kipua ja sairastelua. Ennen vuotta 2011 ehdin masentua ja olla koukussa alkoholiin. Pahasti. Mietin, että miten mä oisin voinu välttää tän kaiken? Moni sanoo, että vaan vahvimpia koetellaan. Mutta kuinka vahva pitää olla? Ja miks just mä oisin se vahva? Ei musta siltä ainakaan tunnu. Jos hetkeks kaikki helpottaa niin pian se kaikki taas tulee pahempana takasin. Mä oon myös tän kaiken varrella menettäny monta ystävää. Osa ei oo kestäny tätä ja osa ei oo ymmärtäny. Mut oon kiitollinen et se muutama on pysyny ja tukenu mua oikeesti koko sydämestään. 

Tässä tän päivän ja illan mietteitä. Monta hetkee meni tän kirjottaessa ja toi ukkoki löys tiensä kotiin, niin nyt mä meen sen kainaloon ja unohdan kaiken hetkeks. 

Seuraavaan postaukseen!

Harmaiden ajatusten takana

Mitä on harmaat ajatukset ja kuka niiden takana on?

Mä oon 21-vuotias nainen ja oon näiden harmaiden ajatusten takana. Tää blogi tulee olemaan mulle paikka mihin purkaa ajatukset ja pahat olot. Tää on mun päiväkirja ja yks osa parantumista. 

Mutta mitä ne harmaat ajatukset käsittelee?

Ne käsittelee mun elämässä tapahtuneita asioita. Mun sairauksia ja pelkoja. Mun omia näkemyksiä asioista.  Tuun kertomaan jokaisesta erikseen omassa postauksessaan. Toivon jonkun joka kärsii samoista asioista löytävän tän blogin ja saavan apua itselleen tai vaan samaistuvan. Monikaan ei asioista puhu suoraan saatika ääneen ja mun tarkoitus on puhua kaikesta suoraan ja ääneen. Koski asia sitten mitä vaan. Aiheet tulee olemaan arkoja ja tosi rankkoja mulle kirjoittaa. 

Toivottavasti joku saa tästä jotain irti. 

Seuraavaan postaukseen!